Nutricia Baby Oy

Nutricia Baby Oy on osa kansainvälistä Danone-konsernia, joka toimii yli sadassa maassa. Yritys on keskittynyt hyvinvointituotteiden kuten lastenruokien, kliinisten ravintovalmisteiden, tuoremeijerituotteiden sekä pullotettujen vesien valmistukseen ja markkinointiin.

Lasten ravitsemuksen asiantuntemusta yrityksellä on jo vuodesta 1901. Toimintaa ohjaavina arvoina ovat inhimillisyys, avoimuus, läheisyys ja innostuneisuus. Kehitämme ja valmistamme turvallisia ja maistuvia tuotteita herkille kohderyhmillemme kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Myös yhteistyökumppaneidemme tulee toiminnassaan noudattaa samoja toimintaperiaatteita.

Lastenruoissa ja kliinisissä ravintovalmisteissa yrityksen vahvuus perustuu erittäin laajaan tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan sekä hienotunteisiin ja asiallisiin Maailman terveysjärjestön WHO:n hyväksymiin markkinointitapoihin. Tuotteemme on kehitetty yhteistyössä johtavien lastenlääkäreiden ja ravitsemusasiantuntijoiden kanssa. Tavoitteena on tarjota pienelle ihmiselle ensimmäisestä ateriasta lähtien joka päivä maistuvaa, puhdasta ja ravitsemuksellisesti tasapainoista ruokaa kasvun ja kehityksen tueksi. Hyvä lastenruoka syntyy tiedolla, taidolla ja tunteella.

Käyttövalmiit Tetra Brik -pakkauksiin pakatut MUKSU-tuotteet valmistetaan Suomessa Valion Turengin tehtaalla, muut MUKSU-tuotteet konsernin omissa tai tarkkaan valittujen alihankkijoiden Euroopan tehtaissa. Tuotteissa on huomioitu uusimmat lastenravitsemusta koskevat suositukset, lapsen muuttuvat ravitsemukselliset tarpeet, fysiologiset sekä syömiseen ja suun hienomotoriikkaan liittyvät valmiudet sekä oman ruokakulttuurimme piirteet.

Tutteli- ja Muksu-tuotemerkit sekä liiketoiminnat siirtyivät Danonen suomalaisen tytäryhtiön, Nutricia Baby Oy:n omistukseen Valio Oy:ltä syksyllä 2004.

Kiinnostaako työskentely konsernissamme?

Lähetä meille avoin hakemuksesi. Liitä mukaan CV, toiveet kansainvälisistä tehtävistä muissa maissa sekä suuntautuminen (markkinointi, myynti, taloushallinta, henkilöstöhallinta, logistikka jne.) Hakemuksen voit lähettää osoitteeseen [email protected]. Lisää viestikenttään teksti "Avoin työhakemus". Voit myös postittaa hakemuksesi allaolevaan osoitteeseen.

Yhteystiedot

Nutricia Baby Oy
PL 275
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki
Puh. 010 680 8600

Lisää tietoa Danone-konsernista www.danone.com