Lapsen maitohampaat ovat useimmille puhjenneet jo kokonaisuudessaan. Lapsi osaa pureskella ruokansa kunnolla ja syödä lusikalla omatoimisesti. Haarukankin käyttöä voidaan jo harjoitella. Motoristen valmiuksien harjoittamisesta siirrytään kohti yhdessä sovittujen pöytätapojen noudattamista. Ole hyvä ja kiitos vakiinnuttavat paikkansa lapsen sanavarastossa ja lapsi alkaa vähitellen itsekin nimetä syömiään ruokia.
Lapsi voidaan ottaa jo mukaan ruokaostoksille ja ruoanvalmistukseen ja hän oppii vähitellen säännöstelemään oman ruoka-annoksensa kokoa. Monipuoliset ja miellyttävät kokemukset ruoasta ja syömisestä ohjaavat lapsen ruokatottumusten kehittymistä myönteiseen suuntaan. Myös hampaiden harjaus kuuluu lapsen arkirutiineihin aamuin illoin.
Vanhempien vastuulla on tarjota lapselle monipuolista ruokaa säännöllisin väliajoin miellyttävässä ilmapiirissä. Ruokailuun liittyvät rutiinit luovat lapselle turvallisuudentunnetta ja ovat mukavia yhdessäolon hetkiä koko perheelle.
Lähde:
Valtion ravitsemusneuvottelukunta