Lastenruokasanastoa A-G

Allergia

Yliherkkyys eli muuttunut reaktiotapa elimistölle vaarattomia aineita kohtaan. Allergiassa ympäristön tavalliset aineet aktivoivat elimistön puolustusjärjestelmän käynnistämällä tulehduksen. Normaalisti puolustusjärjestelmä aiheuttaa tulehduksen vain haitallisia aineita, esimerkiksi tautia aiheuttavia mikrobeja vastaan. Ruoka-allergiassa elimistö herkistyy ravinnon sisältämille aineille, yleisimmin proteiineille.

Askorbiinihappo eli C-vitamiini

C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joka mm. edistää kasvua ja suojaa soluja hapettumiselta (antioksidantti) sekä tehostaa raudan imeytymistä ravinnosta. Sitä tarvitaan myös sidekudoksen ja hormonien muodostukseen sekä vastustuskyvyn ylläpitämiseen. C-vitamiinia on runsaasti marjoissa, hedelmissä ja kasviksissa. Muksu-tuotteisiin C-vitamiinia eli askorbiinihappoa lisätään ravitsemuksellisista syistä sekä laadun säilyvyyden varmistamiseksi.

A-vitamiini

Rasvaliukoinen vitamiini, jota tarvitaan kasvuun, kehitykseen ja lisääntymiseen. A-vitamiini osallistuu myös puolustusjärjestelmän toimintaan, näköaistimuksen syntyyn hämärässä sekä ihon ja limakalvojen kunnossapitoon. Hyviä A-vitamiinin lähteitä ovat maitovalmisteet, ravintorasvat ja maksa. Maksaruokia ei kuitenkaan suositella alle vuoden ikäisille ja raskaana oleville niiden liian korkean A-vitamiinipitoisuuden vuoksi. Lisäksi A-vitamiiniksi elimistössä muuttuvaa esiastetta beetakaroteenia on runsaasti kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa. Myös viljapohjaisiin Muksu-tuotteisiin on lisätty sopivasti A-vitamiinia lapsen tarpeisiin.

B-vitamiinit

B-ryhmän vitamiineja on kaikkiaan kahdeksan ja ne osallistuvat lukuisiin elimistön aineenvaihduntareaktioihin.  B-ryhmän vitamiineja ovat tiamiini eli B1-vitamiini, riboflaviini eli B2-vitamiini, niasiini, pantoteenihappo, biotiini, pyridoksiini eli B6-vitamiini,
B12-vitamiini ja folaatti eli foolihappo. Jokaisella ryhmän vitamiinilla on elimistössä omat tehtävänsä. Niitä tarvitaan ravintoaineiden aineenvaihdunnassa, solujen uusiutumisessa, hermoston, lihasten ja puolustusjärjestelmän toiminnassa,  verisolujen muodostuksessa ja ihon toiminnassa. Hyviä B-vitamiinien lähteitä ovat täysjyvävilja, liha, kala, kananmuna, maito, pavut, herneet, tuoreet kasvikset ja sisäelimet. Myös Muksu-velleihin ja -puuroihin on lisätty erilaisia B-ryhmän vitamiineja lapsen tarpeisiin.

Dekstroosi

Kiteisessä muodossa olevaa glukoosia eli rypälesokeria. Glukoosia esiintyy luonnostaan hunajassa, marjoissa, hedelmissä, sipulissa ja juureksissa sekä di- ja polysakkarideissa (kuten laktoosi, tärkkelys ja kuitu).

D-vitamiini

Rasvaliukoinen vitamiini, jota tarvitaan kasvuun ja luuston kehittymiseen. D-vitamiini osallistuu kalsiumin aineenvaihduntaan elimistössä ja tehostaa kalsiumin imeytymistä suolistosta. D3-vitamiinia eli kolekalsiferolia syntyy iholla auringon ultraviolettivalon vaikutuksesta. Muita hyviä lähteitä ovat vitaminoidut maitovalmisteet, margariinit, kala ja kananmuna. D-vitamiinin esiastetta D2-vitamiinia eli ergokalsiferolia saadaan metsäsienistä kuten kelta- ja suppilovahveroista. D3-vitamiini on jonkin verran D2-vitamiinia tehokkaampaa. Ravinnosta saatavan D-vitamiinin lisäksi alle 3-vuotiaille lapsille tulee antaa päivittäin lisäksi D-vitamiinivalmistetta. Myös Muksun velleihin ja puuroihin on lisätty D3-vitamiinia lapsen tarpeisiin.
Lue lisää D-vitamiinisuosituksista

Ei lisättyä sokeria

Tuotteeseen ei ole valmistusvaiheessa lisätty sokeria, vaan kaikki tuotteen sisältämä sokeri on peräisin valmistuksessa käytetyistä raaka-aineista kuten maidosta, viljoista, hedelmistä ja marjoista. Maitopohjaisissa puurojauheissa vähintään puolet tuotteiden sisältämästä sokerista on maidosta peräisin olevaa maitosokeria eli laktoosia, joka on luontaisesti tärkeä energianlähde imeväisen ruokavaliossa. Voidaan käyttää myös merkintää "sokeroimaton".

Emulgointiaine

Helpottaa raaka-aineiden sekoittumista tasaisesti ja suojaa tuotteiden ulkonäköä, rakennetta ja suutuntumaa muutoksilta säilytyksen aikana. Muksu-tuotteissa käytetään emulgointiaineena kasvirasvahappojen mono- ja diglyseridejä, jotka valmistetaan syötävistä kasvirasvoista ja –öljyistä, tai soijasta valmistettua soijalesitiiniä.

E-vitamiini

Rasvaliukoinen vitamiini, joka ylläpitää ja suojaa solukalvojen rakennetta ja toimii antioksidanttina, hapettumisen estäjänä. E-vitamiini suojaa etenkin monityydyttymättömiä rasvoja hapettumiselta sekä osallistuu myös elimistön rasvahappojen synteesiin, verihiutaleiden toimintaan ja veren kolesterolin säätelyyn. E-vitamiineja on useita eri muotoja, joita mm. tokoferoleiksi kutsutaan. E-vitamiinia on runsaasti kasviöljyissä ja -margariineissa, vehnänalkioissa, pähkinöissä, manteleissa ja munankeltuaisessa. Myös Muksu velleihin ja puuroihin on lisätty E-vitamiinia lapsen tarpeisiin.

Frukto-oligosakkaridit

Hiilihydraatteihin kuuluvia imeytymättömiä oligosakkarideja, jotka koostuvat fruktoosista ja glukoosista. Frukto-oligosakkarideja on luonnostaan useissa hedelmissä ja kasviksissa kuten banaanissa, purjossa, sipulissa, sikurissa, vehnässä ja rukiissa. Muksu-tuotteissa käytetyt frukto-oligosakkaridit ovat peräisin sikurista.

Fruktoosi

Eli hedelmäsokeri, jota esiintyy luonnostaan hedelmissä ja marjoissa.

Galakto-oligosakkaridit

Hiilihydraatteihin kuuluvia imeytymättömiä oligosakkarideja, jotka koostuvat galaktoosista ja glukoosista. Galakto-oligosakkarideja on luonnostaan mm. hapanmaitotuotteissa kuten piimässä ja jogurtissa. Muksu-tuotteissa käytetyt galakto-oligosakkaridit ovat peräisin laktoosista eli maitosokerista.

Galaktoosi

Ravinnon hiilihydraatteihin kuuluva sokeri. Eniten galaktoosia on maitosokerissa eli laktoosissa, jossa se on sitoutunut glukoosiin. Joissakin hapanmaitotuotteissa maitosokeri on hajonnut glukoosiksi ja galaktoosiksi. Lisäksi galaktoosia esiintyy vesiliukoisessa ravintokuidussa, pektiinissä, jota on mm. palkokasveissa, marjoissa ja hedelmissä.

Glukoosi

Eli rypälesokeri esiintyy luonnostaan hunajassa, marjoissa, hedelmissä, sipulissa ja juureksissa sekä di- ja polysakkarideissa (kuten laktoosi, tärkkelys ja kuitu).

 Gluteeniton

Gluteenittomat Muksu-tuotteet sisältävät  joko luontaisesti gluteenittomia raaka-aineita (esim. maissia tai riisiä) tai raaka-aineita, jotka on valmistettu gluteenia sisältävistä viljoista kuten vehnästä, rukiista, ohrasta ja kaurasta tai niiden ainesosista, jotka on käsitelty gluteenittomiksi. Gluteenittomissa tuotteissa käytetty tärkkelys on peräisin joko luontaisesti gluteenittomista lähteistä (riisitärkkelys, maissitärkkelys) tai gluteenittomiksi käsitellyistä viljoista (vehnätärkkelys). Gluteenitonta vehnätärkkelystä sisältävät tuotteet sopivat siksi useimmille keliaakikoille, mutta voivat aiheuttaa oireita vilja-allergisille.